Uusia yrityksiä perustetaan tällä hetkellä ennätyksellisen paljon. Välillä mietityttää riittääkö kaikille asiakkaita.
Yrittäjyyttä on montaa lajia, voit toimia yrittäjänä ja työllistää itsesi ja mahdollisesti muutaman muun henkilön. Joku toinen perustaa yrityksen tehdäkseen rahaa, yrityksen perimmäinen tarkoitus voi myös olla kasvu ja taloudellinen menestys. Tarkoitan tällä sitä, että yrittäminen voi perustua myös pelkästään yrityksen skaalaamiseen ja kasvattamiseen, joka tähtää myyntiin.
Voiko yritys menestyä ilman strategiaa, mielestäni ei voi
Yritys voi toimia ilman suunnitelmaa eli strategiaa. Menestyminen vaatii, kuitenkin lähdes aina suunnitelmallista toimintaa. Sosiaalisessa mediassa onkin noussut useissa kanavissa kysymys yrittäjä vai liikemies tai nainen? Mikä nämä käsitteet eroavat toisistaan?
Perinteisesti yrittäjä perustaa yrityksen ja alkaa myydä tuotteita tai palveluitaan sen enempiä suunnittelematta. Hän tekee paljon töitä ja yrityksen kehittäminen jää usein huonolle huomiolle. Yrittäjä pärjää usein mukavasti, mutta joutuu kuitenkin panostamaan yritykseen omaa aikaansa vuodesta toiseen todella paljon. Yrittäjällä ei välttämättä ole visiota (kuvaa siitä mihin tähtää), eikä myöskään strategiaa (suunnitelmaa siitä) miten tavoite saavutetaan. Yrittäjä työskentelee omassa yrityksessään ilman suurempia tavoitteita. Kun on aikoinaan rakentanut liiketoiminnan tälle pohjalle, ei ole välttämättä yksinkertaista muuttaa suuntaa ja ryhtyä rakentamaan kasvua.
Kun yritystoiminta pohjautuu yrittäjän ammattiosaamiselle, tarvitaan paljon ulkopuolista tietotaitoa, jos halutaan kasvattaa liiketoimintaa. Tämä taas vaatii rahaa ja riskinottokykyä, jota pitkän linjan yrittäjä ei välttämättä halua satsata. Useinhan hänellä on hyvä pohja ja hän pärjää mukavasti. Kysymys on mitä suuremmassa määrin strategiasta, joka on valittu yritystoiminnan perustamisvaiheessa.
Entä mitä tekee liikemies tai nainen, status on ansaittava
Hän suunnittelee jo yritystä perustaessaan strategiaa siitä, miten hän jatkossa tulee menestymään valitsemallaan liikeidealla. Onpa kyseessä kampaamo tai autokorjaamo tai jokin muu liiketoiminta, on jo perustamisvaiheen suunnitelmissa ja laskelmissa huomioitava kasvu ja laajentuminen. Näille tavoitteille on myös suunniteltava strategia.
Näen yrittäjän ja liikemiehen tai naisen eron siinä, onko heidän yrityksensä perimmäinen tarkoitus työllistää yrittäjä vai rakentaa kannattavaa kasvavaa liiketoimintaa. Kasvavan liiketoiminnan voi yksinkertaisemmin myydä ja saada myynnistä hyvä hinta, jonka jälkeen voi halutessaan alkaa rakentaa uutta liiketoimintaa. Yrittäjän statuksen saa kun perustaa yrityksen, liikemieheksi tai naiseksi kasvetaan yrityksen menestyksen kautta.
Laajenevan liiketoiminnan strategiassa on hyvä huomioida ainakin nämä kolme asiaa:
- Skaalautuvuus
- Automaatio
- Verkostoituminen
Skaalautuvuus on aina avain kasvulle, sen avulla voidaan pienellä vaivalla myydä kerran tehtyä / tuotettua palvelua tai ideaa kasvavalle joukolle, ilman että työn määrä kasvaa samassa suhteessa kuin myynti.
Automaatio puolestaan on nykypäivää ja korvaa henkilötyötä tavalla tai toisella. Tästä syystä jokaisen menestystä janoavan yrittäjän tulisi hankkia itselleen automaatio ainakin johonkin tehtävään.
Verkoston voimaa ei voi eikä kannata väheksyä. Verkoston avulla rakennetaan tiimejä, joiden avulla kasvatetaan liiketoimintaa (ja kaikki hyötyvät). Lisäksi verkosto on myynnin ja markkinoinnin tärkein työkalu. Mikään markkinointitoimenpide ei ole yhtä edullinen ja tehokas kuin se että joku suosittelee tuotettasi tai palveluasi ja kertoo omakohtaisen kokemuksen käytöstä.
Onko tavoitteesi olla yrittäjä vai liikemies tai nainen? Suurimpia haasteitasi tulee olemaan vaihtoehtojen runsaus ja oikeiden valintojen tekeminen. Strategiavalmennuksen avulla on yksinkertaisempaa rakentaa omien tavoitteiden mukaista liiketoimintaa. Aikaasi ei kulu hukkaan etsiessä oikeita ratkaisuja ja työkaluja, ammattitaitoinen strategiavalmentaja osaa nähdä kokonaiskuvan ja auttaa sinua määrittelemään tavoitteesi sekä laatimaan suunnitelman eli strategian tavoitteiden saavuttamiseksi.